maanantai 9. lokakuuta 2017

Matkavinkit Osloon

Olemme lähdössä mieheni kanssa viikonloppumatkalle Osloon. Oslo valikoitui matkakokohteeksi, sillä emme ole kumpikaan aikaisemmin käyneet Norjassa ja lentäminen Osloon Norwegianin kautta on nopeaa ja edullista. Hotelli on varattu läheltä keskustaa hyvien kulkuyhteyksien päästä, mutta nyt vielä pitäisi suunnitella, mitä aiomme matkan aikana puuhata. Olemme perillä kohteessa torstai-iltana ja lentomme lähtee takaisin sunnuntaina, joten meillä on kaksi kokonaista päivää aikaa tutkia kaupunkia. Tässä muutamia kohteita, joita olen suunnitellut että kävisimme katsomassa, mutta jos teillä on hyviä suosituksia, niin otan niitä mielelläni vastaan! :)

Holmenkollenin mäkihyppytorni

Tornin lähettyville pääsee hyvin julkisilla kulkuneuvoilla ja sieltä pitäisi aueta kauniit maisemat kaupunkiin ja merelle. Holmenkollenilla sijaitsee myös hiihtomuseo, jossa voisimme poiketa fiilistelemässä kohta alkavaa hiihtokautta. Mäkihyppytornista vaijerin avulla laskeutumisen jätän varmastikin rohkeammille, mutta on aina siistiä katsoa tv-lähetystä (tässä tapauksessa ensi talven mäkihyppykisoja) ja kertoa että on itse joskus käynyt paikanpäällä.

Kon-Tiki viikinkimuseo

Kon-Tiki museossa pääsee ihailemaan tutkimusmatkailija Thor Heyerdahlin rakentamia omatekoisia lauttoja, joilla hän on purjehtinut muun muassa Tyynenmeren yli. Museo sijaitseen Bygdoun museosaarella, jonne pääseen keskustasta lautalla. Voin kuvitella, että lauttamatka itsessäänkin on elämys! Samoilta kulmilta löytyy myös Norjan kansallismuseo.

Vigelandsparken

Tämä suuri puistoalue kätkee sisäänsä taiteilija Gustav Vigelandetin ihmisveistoksia. Puisto on myös tunnettu kauniista istutuksistaan ja suihkulähteistään, joten siellä olisi kiva pyörähtää, jos säät suosivat.

Nämä kolme kohdetta ehditään ainakin katsastaa viikonlopun aikana, postailen sitten jälkeenpäin, millainen reissusta muotoutuikaan. Mukavaa viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti