Otin varaslähdon tulevan kesän kukkaloistoon ostamalla Plantagenista kesäkukkien siemeniä ja istuttamalla esikasvatusta vaativat kukat pieniin purkkeihin ikkunalaudalle. Valitsin siemenet kaupasta vain ulkonäon perusteella, eli mietin mitkä värit sointuisivat hyvin yhteen.
Näistä siemenistä kylvin ikkunalaudalle päivänsinin, orvokin, lobelian ja harjaneilikan siemeniä. |
Istuttamiseen tarvittiin siemeneten lisäksi vain taimimultaa ja istutusruukkuja. Joka siemenpussissa oli selkeät ohjeet, missä kuussa ja miten siemenet kylvetään. Esimerkiksi köynnöskukka päivänsinin siemenet olivat isoja ja niitä kylvettiin vain muutama per ruukku.
Minikasvihuone on ostettu Jyskistä. |
Laitoin ruukut itämään ikkunalaudalle ja vain muutaman päivän päästä ensimmäiset vihreät alut pikottivat jo mullan seasta. Minikasvihuone on ollut kätevä apu taimien kavsatuksessa, sillä kosteus pysyy lasiseinien sisällä ja vaikka istitusruukut ovat pieniä, multaa tarvitsee kastella vain joka toinen päivä.
Parin viikon päästä on vuorossa taimien kouliminen ja siirtäminen isompiin ruukkuihin. Jos kasvu jatkuu tätä vauhtia, saan monta kukkivaa ruukkua terassille kesällä, ihanaa!
Suosittelen kokeilemaan kukkien tai yrttien kasvatusta siemenistä, siemenpussit eivät ole kalliita ja kasvun päivittäinen seuraaminen on antoisaa puuhaa. Alkuun pääsee esimerkisi Viherlandian ohjeilla, jotka löytyvät täältä.
Ihania kevätpäiviä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti